tiistai 2. marraskuuta 2010

Jouluponi

Minulle vinkattiin, että kirpparilla olisi jouluponi odottelemassa noutajaansa. Minä tietenkin innosta piukeana heti juoksin tarkistamaan tilannetta :D
Paikan päällä huomasin, että samassa pöydässä oli 2 muutakin ponia, Tulip ja kukapa muukaan kuin Lemon Drop. Jätin molemmat jollekin toiselle, sillä ne minulta jo löytyvät, eikä hinta mielestäni ollut sopiva...
Mutta jouluponi, eli Merry Treat lähti mukaani;



Poni on jokseenkin siisti, symbolit ja silmät loistokunnossa, ei juurikaan likaa ja leikkaamattomat karvat, mutta kaipaavat kyllä kampaamista. Lisäksi ponin muhkean ja pitkän harjan alta löytyi punaisia tussipisteitä :( Uskon näiden kuitenkin lähtevän aknevoidekäsittelyllä.


Valkoiset ponit saattavat kuulemma kellastua aknevoiteesta, mutta itse olen sitä mieltä, että mieluummin huomattavasti haaleammat kellastumat kuin räikeät punaiset tussipisteet...
Olen hoitanut Cherry Treatsia aknevoiteella, eikä hän siitä ainakaan kellastunut, päinvastoin; neiti oli ennen aknevoidehoitoa saanut aurinkohoitoa jossa kellastui ja aknevoide valkaisi ponin kellastumia. Mutta katsotaan nyt mitä tämän kanssa käy :)


Aloitan aknevoidehoidon luultavasti tänään, esittelen sitten myöhemmin mahdollisia tuloksia :) Siistin ponia muutenkin edustuskelpoisempaan suuntaan. Kyllä tästä vielä sievän saa ^^

Hauskaa löytää vuodenaikaan sopiva poni :P Ehdottelinkin miehekkeelle, että laittaisin tämän ja joulusukkavauvaponin olkkariin joulukoristeiksi :D Ei tainnut lämmetä ajatukselle...